Voihan talvi.
Tällaisiako talvemme lounaisessa Suomessa tulevat olemaan jatkossa😔?
Tällaisiako talvemme lounaisessa Suomessa tulevat olemaan jatkossa😔?
JOULU. Joulujuhla. Jouluilo. Joulurauha. Onni. Rakkaus. Perhe. Lapset. Läheiset. Ystävät. Vapaapäivät. Pyhät. Joululaulut. Nauru. Joulukuusi. Joulukoristeet. Jouluruoka. Joulukirkko. Jouluhartaus. Joululahjat. Jouluperinteet. Joulumieli.
Juuri nyt vietän itse syyslomaa kolmatta päivää. Kaikilla siihen ei ole mahdollisuutta, mutta olen kiitollinen siitä, että minulla on. Ja siitä, että saan sen viettää kauniissa syksyisessä säässä, luonnon ympäröimänä, mökkiolosuhteissa ❤️🍂❤️
Talvi on taittunut ja kevät etenee. Kirjoittelut ovat olleet myös vähän kohmeessa, mutta kevät herättää eloon ja aurinko ja valo virkistää! Päivän piteneminen eloisuttaa myös ajatusten aarremaailmaa niin miellyttävien kuin valitettavasti (ainakin minun päässäni) myös ikävämpien aiheiden äärellä, kun energian määrä lisääntyy.
Uuden vuosiluvun kirjoittamisen lisäksi yrittäjyyttä, veon työtä, menetelmiä niin veon työssä kuin käsillä tekemisessäkin, vuorovaikutustaitoja, tavoitteenasettelua, markkinointia, sinnikkyyttä, säätelytaitoja, innostumista, tietoteknisiä juttuja (sovellusten/ohjelmien käyttöä), työn riittävää rajaamista, järjestelmällisyyttä, esiintymistaitoa,...
Tähän aikaan vuodesta ja erityisesti tällaisina pilvisinä, hämärään jumiutuneina päivinä, minusta tuntuu, että energia valuu jonnekin saavuttamattomaan lukittuun lokeroon ja aloitekyky piileksii samassa paikassa, enkä meinaa millään löytää reittiä sen luo saatikka avainta lukkoon. Valohoidosta huolimatta. Niimpä ajattelen, etten voi myöskään vaatia...
Rakastan syksyä! Tosin, rakastan kaikkia muitakin vuodenaikoja. Olen henkeen ja vereen vuodenaikojen ihminen; valot ja varjot, värit ja näkymät, luonnon äänet, lämpötilat, tuoksut, kosteus, tuulet..... kaikki muuttuvat vuodenajasta toiseen ja vaikuttavat minuun hyvin vahvasti, päivästä toiseen vaihdellen 🌞💧☁🌞.
Mihin kaikkeen sitä uskaltaa ryhtyä, jottei kuormita itseään liikaa innostuneisuudellaan ja tavoitteellisella toiminnallaan? Olisi hurjan mukavaa vaikka heinäkuussa mennä aurinkoiselle Uudenkaupungin torille - tai johonkin sinne rantaan - omine tuotteineni hengailemaan ja testaamaan olisivatko ihmiset lomafiiliksissään kiinnostuneita esim....
Edellisestä blogitekstistä onkin vierähränyt jo aikaa. Kertoo kaiketi siitä, että ilmassa on ollut tekemisen tuntua ja sen myötä melko tyhjiin valutettuja ja hyvin sekoitettuja sanalaareja🙂 ! Ja vastapainoksi hetkiä ihan kokonaan ilman sanojen asettelua järjestykseen missään muodossa. Mutta erittäin antoisaa tekemistä on ollut ohjelmassa 🧡!
Aivan ihania kevätauringon lämmittämiä päiviä olemme saaneet viettää!!! Ja lisää on luvassa pitkin viikkoa ja pääsiäisenä saa talvi kyytiä ennusteiden mukaan oikein kunnolla! Itseeni ainakin vaikuttaa tuo auringon valo mukavan energisoivasti. Onkin ihanaa päästä mökille luonnon rauhaan ihmettelemään saapuneita, saapuvia ja läpikulkumatkalla olevia...