Varhaiskasvatuksen ja vanhemmuuden koulutuspaketit

Tässä esimerkkejä koulutuskokonaisuuksistani. Vuorovaikutustaitojen merkityksellisyys korostuu useissa rakentamissani koulutuskokonaisuuksissa, koska ne ovat kaiken oppimisen ja toiminnan taustalla.

Koulutuspaketteina tarjoan myös alustuksia vanhemmille suunattuihin tilaisuuksiin, kuten vanhempainiltoihin. Tai jos sinulla olisi naapurustosi vanhempien keskuudessa tai kaveriporukassa jokin vastaava aihe, josta toivoisit keskustelulle alustajaa vaikka iltateen äärelle, sellainenkin onnistuu!

Räätälöin tarvittaessa koulutusmateriaalin juuri teidän koulutus- tai teematarpeenne huomioiden 😊. Ota rohkeasti yhteyttä ja kysele lisää!

LEIKKI merkityksineen kunniaan❤️.

Toimiva tiimi on edellytys lasten hyvinvoinnille ja oppimiselle. Yhteisiin sopimuksiin on sitouduttava ja tiedostettava omat tunne- ja työyhteisötaidot. Reflektointi on tärkeä osa arkea.

Vuorovaikutuksen laadun merkitystä ei voi kiistää eikä vähätellä. Varhaiskasvatuksessa työskentelee tällä hetkellä monenlaisia kasvatuskulttuurin aikakausia ja ideologioita koeneita ammattilaisia. Tämä saattaa aiheuttaa yhteisössä vastakkainasetteluja jodenkin ammattilaisten tai tiimien välillä. Ajantasaisesti tutkimuksiin perustuvat ja VASUn mukaiset tavat olla vuorovaikutuksessa ovat olennaninen osa tämän päivän kasvattajuutta ja olennainen taustatekijä lasten hyvinvoinnille ja oppimiselle.

Koen, että lasten ja aikuisten välinen laadukas vuorovaikutus on määrällisesti vähentynyt viime vuosina. Lapset kuitenkin oppivat ihmisyys-, kaveri- ja tunnetaitoja sekä säätelemään omaa toimintaansa päsääntöisesti vain vuorovaikutuksessa itseään taitavamman kanssa. Aikuisen rooli on olennainen. Taitoja tulisi sanoittaa ja opettaa lapsille aiempaa kattavammin.

Lisäksi tutkimukset ovat tuottaneet meille paljon tietoa aistisäätelyn vaikeuksien vaikutuksesta lapsen toimintakykyyn. Tiedon perusteella kattavampia haasteita aistisäätelyssä on 5-10%:lla ja näiden lisäksi ilmaantuu vielä lievempää/ vähäisempää, ehkä vain johonkin aistiin liittyvää kuormittuneisuutta aistitoiminnoista.

Nämä asiat yhdessä antavat paljon ajateltavaa niin oppimis-/toimintaympäristön kuin -tapojen suunnittelun vaikuttavuuden näkökulmasta.

Kielelliset taidot ovat olennainen osa varhaiskasvatusikäisen lapsen  kehitystehtävää. Ne vaikuttavat kaikkeen lapsen arjessa (esim. toiminnanohjaus, itsesäätely, vuorovaikutus, leikki, osallisuus, ilmaisu). Puheteapeuteilta saamme palautetta siitä, että ihan täysin suomenkielisissä perheissäkin lasten kielellisen kehityksen tuen tarve on huolestuttavasti lisääntynyt. Ilmiö näkyy jo n. 3-vuotiaiden lasten määrästä puheterapiajonoissa. 

Varhaiskasvatuksessa on valtavan hyvät mahdollisuudet (ja velvollisuus) tukea erilaisista syistä johtuivia kielellisen kehityksen haasteita. 

Varhaiskasvatuksesta puhuttaessa eri foorumeilla on toistuvasti esillä ryhmien haasteellisuus ja henkilöstön kuormittuminen. Lisätukea tarvitsevien lasten määrän koetaan lisääntyneen ja syistä ollaan monenlaista mieltä. Edellämainittujen, asioiden taustalla onkin varmasti monenlaisia asioita. Pienryhmätoiminnan avulla on mahdollista lisätä sekä lasten että aikuisten hyvinvointia ja samalla vahvistaa kunkin lapsen mahdollisuuksia tarvitsemaansa tukeen.

Lapset viettävät varhaiskasvatuksessa suuren osan tunne-, sosiaalisten- ja vuorovaikutustaitojen harjoitteluiästään. Varhaiskasvatuksessa lapsi luo aktiivisesti toimien vuorovaikutuksessa oppimsympristönsä kanssa itsestään kuvaa "minuna"; yksilönä, ryhmän jäsenenä, kaverina, oppijana, vaikuttajana jne. Varhaiskasvatuksen kaikkinaiset olosuhteet - turvallisuus, ilmapiiri ja vuorovaikutusympäristö tärkeimpinä -  ovat vaikuttamassa vahvasti siihen, minkälaiset eväät lapsilla on mukanaan nuoreksi ja aikuiseksi kasvaessaan.

Esi- ja perusopetuksessa tulee syksyllä 2025 voimaan tuen järjestämisen muutoksia kolmiportaisen tuen malli poistuu ja tilalle tulee ryhmä- ja oppilaskohtaiset tukimuodot. Varhaiskasvatuksessa muutos ei tapahdu samanaikaisesti, vaan kolmitasoinen tuen järjestelmä säilyy käytössä edelleen. Inluusion periaatteet (kaikkia lapsia koskevat yhtäläiset oikeudet, tasa-arvoisuus, yhdenvertaisuus, syrjimättömyys, moninaisuuden arvostaminen sekä sosiaalinen osallisuus ja yhteisöllisyys) säilyvät arvoina ja periaatteina tuen järjestämisen taustalla molemmissa.

Teeman alla keskusteltiin päiväunien merkityksestä ja leikki-ikäisen lapsen tärkeistä kehitystehtävistä ja siitä mikä siltä kaikelta kaikkein tärkeimmältä - eli vuorovaikutukselta -  vie aikaa....( mm. digilaitteet ymv).