Kohdataanko?

Janoan vahvistusta ajatuksilleni vuorovaikutuksen merkityksestä❤️. Sen merkityksestä ihan yleisesti, mutta toki erityisesti pienen lapsen näkökulmasta. Aihe on ollut itselleni intohimoisen pohdinnan kohde erityisesti varmaan viimeiset n.20 vuotta. Lisäksi olen tuon saman ajan ollut kiinnostunut kaikesta, mikä vaikuttaa vuorovaikutustapojemme taustalla. Siihen en tosin keskity tässä kohtaa sen kummemmin. Mutta kyllä,  esimerkiksi ihmisyys ja itsetuntemus ovat äärimmäisen mielenkiintoisia aiheita!

Mutta siis, VUOROVAIKUTUS❤️.

Olen erittäin iloinen, että meillä on nykyään olemassa tutkimusta vuorovaikutuksen laadun merkityksestä lasten oppimiseen ja hyvinvointiin. Sekä KT Liisa Ahosen tutkimus varhaiskasvattajien toiminnasta haastavissa kasvatustilanteissa (Tampereen yliopisto, 2015) että KT Samuli Rannan tutkimus positiivisesta pedagogiikasta varhaiskasvatuksessa ja esiopetuksessa (Lapin yliopisto, 2020) nostavat esiin kasvattajien vuorovaikutustapojen merkityksellisyyden. Lisäksi tutkimukset osoittavat, että  lapsen kokemus aidosti ja lämpimästi kohdatuksi, kuulluksi ja nähdyksi tulemisesta vaikuttaa lapsen oppimiseen ja kokonaisvaltaiseen hyvinvointiin sekä hänen käsitykseensä itsestään. Ja näiden myötä kokonaisvaltaiseen ihmisenä kasvamiseen.

Vuorovaikutustilanteeseen liittyy olennaisena sen ensihetket, toisen kohtaaminen. TT ja palliatiiviseen hoitoon erityispätevöitynyt lääkäri Kati-Pupita Mattila on käsitellyt kohtaamisen merkityksellisyyttä lapselle teoksessaan Lapsen vahvistava kohtaaminen (2011). Vahvistavan kohtaamisen keskeinen tavoite hänen mukaansa on auttaa ja tukea lasta elämään omaa tarinaansa. Kohtaamisen hetkissa ja vuorovaikkutustilanteissa lapsi muodostaa käsitystä siitä, minkälainen hän on, minkälaisia muut ihmiset ovat, miten ihmisten kesken toimitaan ja kantaako elämä. 

Jos vuorovaikutuksen pohdinnan kontekstina on varhaiskasvatus, on selvää, että yhteen päivään sisältyy valtavasti vuorovaikutustilanteita ja kohtaamisia kasvattajien ja lasten välillä sekä lasten kesken. Intensiiviset, pidempikestoiset aikuisen ja yksittäisen lapsen väliset vuorovaikutustilanteet ovat päivän kuluessa vaihtelevasti mahdollisia. Kohtaamisia tulee kuitenkin jokaisen lapsen kanssa päivän mittaan useita. Niitä pidänkin äärimmäisen tärkeinä positiivisen yhteyden rakentamisessa lapsen ja aikuisen välille. Tuo yhteys taas on edellytys sille, että lapsi kokee varhaiskasvatusympäristön turvalliseksi ja asettaa kasvattajan positiiviseen auktoriteettiasemaan, jossa lapsen on hyvä ja luottavainen olo toimia, oppia uutta ja tulla ohjatuksi kulloisessakin lasten ja aikuisten muodostamassa sosiaalisessa toimintaympäristössä. 

Yksilöllisten kohtaamisten merkityksellisyyttä voisi mielestäni hyödyntää tietoisesti paljon enemmän kuin tällä hetkellä tehdään. Uskon, että sillä, että tietoisesti kohtaisimme yksittäisiä lapsia lempeän ja lämpimän välittävällä asenteella useammin (yleisesti ryhmään kohdentuvan ja sitä ohjaavan puheen sijaan/ lisäksi), olisi positiivinen vaikutus niin lasten hyvinvoinnin, ryhmän toimivuuden kuin työhyvinvoinninkin kohentumiseen. Lisäksi uskon, että tämä toimisi suorastaan tukitoimena joillekin lapsille esim. käyttäytymisen haasteissa. Ehkä jopa enemmän, kuin erilaiset irrallisiin materiaaleihin pohjautuvat interventiot, joita varhaiskasvatuskentällä käytetään mm. tunnetaitojen harjoitteluun. 

Jotenkin uskon myös, että monet tämän ajan negatiivisista ilmentymistä lasten ja nuorten hyvinvoinnin ja tuen tarpeen suhteen saattavat jopa johtua näiden lämpimien, hyväksyvien, kiinnostusta osoittavien positiivisten kohtaamisten  ja laadukkaan, läsnäolevan vuorovaikutuksen puutteesta. 

Meillä jokaisella kun on tarve tulla kohdatuksi hyväksyen, lempeästi, lämmöllä❤️.